Google-haut

Google-haut

torstai 22. syyskuuta 2016

Mielikuvituspoikaystävää voi myös kuunnella

Moi!

Minun kirjaani voi myös kuunnella äänellä, jonka kuulen! Minäkin vahingossa vähän jouduin tämän äänen pieksemäksi, mutta olen vielä toistaiseksi hengissä. Sinusta en voi tietenkään mennä takuuseen eli ihan omalla vastuulla sitten.


Esimerkiksi BookBeatissa pääsette kuuntelemaan Mielikuvituspoikaystävää: tässä linkki. Linkin kautta saatte kuukauden ilmaiseksi, vaikka siinä ensin lukeekin, että kaksi viikkoa, mutta klikkailkaa vaan etiäpäin, niin kyllä se siitä sitten järjestyy. Alennuskoodi on siis "kuminyrkki" (sain itse valita sen. <3 ), jos menette rekisteröitymään siitä BookBeatin etusivulta.

Moikka!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ei hitto melkein unohdin, että huomenna Kauppakeskus Kaareen klo 12.30!

Olen siellä Suomalaisessa kirjakaupassa haastattelussa. Kannelmäessä. Siellä olen. Minä ja mielikuvituspoikkis ja häpykarva. Klo 12.30.

Olispa kiva nähdä sut siellä! :)

Minä olen taas ihastunut!

EIKÄ! APUA! MITÄ?!

No minäpä kerron vähän.

Muistatteko, kun jo melkein pari vuotta sitten rakastuin kiipeilyyn? Yritin kovasti olla liikaa hehkuttamatta sitä täällä, koska muualla puhuin aiheesta taukoamatta - jopa kun istuin yksin vessanpöntöllä kakanvääntöhommissa. No ei vaan. En koskaan istu yksin niissä hommissa, koska koirani seisovat aina vastapäätä ja tuijottavat minua.

Kun löysin kiipeilyn, koin voimakkaita rakkaudenväristyksiä kehossani. Leijuin ilmassa ja puhuin vaan niistä kivesten mallisista otteista siellä Salmisaaren kiipeilyareenalla.

Rakasta kiipeilyä vieläkin yhtä paljon, mutta eri tavalla - sillä tavalla maltillisesti ja lempeästi ja joskus vähän liian intohimoisesti ilmeisesti, koska sormeni meinaavat tippua pois, kun ne eivät kestä enää.

Nyt minulla on uusi ihastus.

Se on ollut minulla jo jonkin aikaa, mutta nyt se vaan vahvistuu ja kasvaa vähän sillä tavalla kuin ystävyys muuttuu romanttisesti rakkaudeksi.

Se uusi juttu on.... DUM DUM DUM...

Minun kouluni! Seksuaalineuvojan opinnot! Meillä on niin huikeita luentoja ja luennoitsijoita ja ohjaajia ja opiskelijoita, että pääni meinaa räjähdellä. Tänäänkin, kun aivastin, niin jotain aivonpalasia sieltä lenteli ulos. Hihaan lenteli ja siinä vieläkin vähän kimmeltää. (minulla on varmaan kauniit aivot, veikkaan)

Tämmöiset asiat elämässä ovat hirmu tärkeitä. Semmoiset, että on omia juttuja, joista nauttii, ja voi sitä kautta kokea ihastumista, innostusta ja rakkautta.

Puolitoista vuotta sitten opettelin elämään arkea uudestaan börniksen eli burn outin jälkeen, ja nyt
olen julkaissut kirjan (mitä en IKINÄ olisi uskonut, jos joku olisi sen minulle ennustanut, vaan olisin raapinut kynsillä liitutaulua sellaisen ihmisen seurassa ja katsonut häntä pahasti silmiin), kirjastani on otettu viides painos, se oli kesällä kolmanneksi luetuin koko Suomessa ja elokuussakin vielä viidenneksi luetuin, ja nyt minä käyn tätä koulua, ja olen antanut häpykarvanikin kasvaa talvea varten ja myös siksi, että päätin kokeilla, miltä tuntuukaan, kun minulla on oma pikku eteismatto.

Elämä on kyllä aikamoinen seikkailu.

Mutta seikkailuun kuuluukin juuri se, että välillä tullaan rinnettä alas niin, että tyrät rytkyy ja peräpukamat paukkuu, ja välillä ihaillaan maisemia, istutaan retkituolissa ja juodaan kuksasta kahvia.

~ (<------ häpykarva)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Mistä tunnistaa, että yrittää väkisin?

Veikkaisin, että joka ikinen sinkkuihminen tietää, miten vaikeaa on tavata sellaista ihmistä, jonka kanssa ajatusmaailma mätsää ja vetovoima napanöyhtäisten killikkamahojen välillä on yhtä vahva kuin jeesusteippi.

Eikä sekään vielä riitä, että tapaa jonkun kivan, sillä sen lisäksi molempien pitää olla samassa paikassa. Tällä tarkoitan, että henkisessä paikassa. Esimerkiksi, jos itse on käynyt vaikeita aikoja läpi, ja toinen vasta on aloittamassa oman selviytymisoppaan otsikon keksimistä, saattaa vastaan tulla pieniä kommunikointiongelmia.

Homma voi mennä helposti väkisinyrittämiseksi. Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että molemmilla on enemmän paha olo kuin hyvä.

Väkisinyrittämisen tunnistaa siitä, että toisesta ei tule perheenjäsentä.

Hänestä ei tule sellaista ihmistä, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä, jos on oikeasti hätä. Hänestä ei tule sellaista ihmistä, joka seisoo eturivissä miekka ojossa puolustamassa, kun joku kohtelee väärin. Hänestä ei tule sellaista, joka tietää persoonasi ja temperamenttisi, ja on silti puolustamassa sinua. Miekka ojossa. Eturivissä.

Hänestä ei tule sellaista, joka kannustaa, tsemppaa ja rohkaisee sinua, kun et ole varma, pystytkö. Hänestä ei tule sellaista, joka vittuilee rakkaudella.

Hänestä ei tule perheenjäsentä*.




* Perheenjäsen = ihminen, johon voi luottaa (assosioituu puheessa usein verisukulaisuuteen, mutta käsittää paljon laajemmin elämän kaikki tärkeät henkilöt)

torstai 8. syyskuuta 2016

Miksi sinkkuus ja treffikulttuuri eivät tunnu kohtaavan?

Minulta kysytään poikkeuksetta aina haastatteluissa Tinderistä ja treffailusta nykypäivänä.

Minusta on hyvä, että on olemassa sellaisia applikaatioita kuin Tinder, sillä ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata uusia ihmisiä. (Paitsi kidnappaus. Kidnappaus on väärä tapa.)

On hyvä kuitenkin muistaa, että esimerkiksi juuri Tinderin kuvakollaasi luo illuusioon siitä, että rakastuminen tai pariutuminen/kolmiutuminen/neliytyminen jne. on helpompaa.

Se ei ole helpompaa. Treffeille pääseminen on helpompaa - ei rakastuminen.

Tämä siitä syystä että.

Kuvittele itsesi yläasteelle. Siellä oli joku kiva, jota katselit. Aina välitunnilla tuijottelit ja punastelit, kun se huomasi. Se oli niin söpö.

Kuvittele sitten, että sen ihana kotialbumista otetaan viisi valokuvaa ja laitetaan ne samaan pinoon tuhannen muun ihmisen valokuvan kanssa. Sinne sekoitetaan. Shlap shalp shalp (sekoitusääniä).

Noin.

Nyt mieti, ettet tunnekaan sitä ihanaa tyyppiä. Sitten sinulle annetaan käteen tuhannen ja viiden valokuvan pino, ja sinun kuuluu valita sieltä se, kehen voisit ihastua.

Osuisiko valinta siihen ihanaan, jota katselit välitunnilla? Tuskin. Tsägällä ehkä.

Tämä mielikuvaharjoitus ei tietenkään tarkoita, etteikö valokuvista voisi löytyä joku toinen kiva tyyppi. Ja lisäksi tässä puhutaan tunnemylläkän keskellä elävistä teinistä, jotka eivät muutenkaan ymmärrä itsestään tai mistään muustakaan juuri mitään. Mutta toisaalta - kuinka moni meistä aikuisistakaan lopulta ymmärtää?

Tinder on hyvä olla olemassa, mutta siihen ei kannata ladata kaikkia panoksia. Aina, kun on sellainen fiilis, että jaksaa taas tutustua uusiin ihmisiin, kannattaa mennä ja tehdä se. Aina, kun tuntuu, ettei jaksa nyt, silloin ei tarvitse.

Minä uskon vahvasti, että meitä sinkkujakin aletaan pikku hiljaa ymmärtää paremmin. Vielä 70-luvulla yli 24-vuotiaat sinkkuihmiset joutuivat maksamaan vanhanpiian ja -pojan veroa. Tällaiset pyörät kääntyvät hitaasti.

Ajatus siitä, että "ota vaan joku, niin oot parempi ja onnellisempi ihminen", alkaa murtua. Treffailukulttuuri muuttuu. Aletaan ymmärtää, ettei kipinä välttämättä synny siitä, että istuu jonkun tuntemattoman tyypin kanssa sieraimet vastakkain kahvipöydän ääressä. Tutustumisessa tarvitaan tilaa, liikkumavaraa, happea - ei toisen nenäkarvojen kimmellystä (välttämättä).

Siksi minä olen erittäin onnellinen, että Nykytreffit-tyylisiä tapahtumia järjestetään. Siellä sieraimetkin voivat osoittaa eri suuntaan, kun katselee ja kuuntelee kivoja elämyksiä. Mutta silti voi salaa silmäillä toista ja miettiä, että tuon karvan minä nyppäisin, jos uskaltaisin koskea.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Haluatko kivoille treffeille?

KALENTERI TYHJÄKSI PERJANTAINA 14.10!

Koska silloin sulla on treffit ehkäpä!

EMMA - Espoon modernin taiteen museo järjestää tapahtuman, jossa teemana on Nykytreffit. 200 ensimmäistä pääsee juttelemaan mielenkiintoisten taidejuttujen äärelle jonkun kivan uuden tyypin kanssa. ILMOITTAUDU TÄÄLTÄ.

Jos et mahtunut tuohon joukkoon, ei hätää. Paikan päälle mahtuu väkeä ihan huolella, ja siellä tapahtuu kaikkea muutakin hauskaa kuin treffailua. Esim. öööö minä olen siellä livebloggaamassa. Mitä siitä tulee? En tiedä. En ole koskaan ikinä kirjoittanut niin, että joku katselee vierestä. Miten jännittävää!

Lisäksi siellä soi hyvä musiikki, on tanssiesitystä, sokkotreffeilyäkin ja tietty baari auki. Eli tule joka tapauksessa. Ei ole mitään sisäänpääsymaksujakaan.

Kuin kivaa, että sinkuille järjestetään jotain näin siistiä!

Nähdään siellä!

Lisätietoja tapahtumasta tässä.

Facebook-event tässä.




torstai 1. syyskuuta 2016

Tänään Akateeminen!

Kyllä!

Tänään Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa olen minä ja mun mielikuvituspoikkis klo 17!

Nähään siellä! :)


maanantai 29. elokuuta 2016

10 kysymystä mielikuvituspoikaystävästä

1. Onko mielikuvituspoikaystävä aina mukana?

Ei ole. Mielikuvituspoikaystävä ei ole silloin paikalla, kun olen jonkun seurassa. (Paitsi kaikkiin kirjakauppahaastatteluihin olen ottanut sen mukaan, se seisoo siinä vierellä koko ajan. Alasti.)

2. Milloin mielikuvituspoikaystävä on yleensä paikalla?

Kotona.

3. Miksi mielikuvituskaveri? 

 Miksi ei?

4. MIKSI?

Se helpottaa oloa. Se helpottaa yksinoloa. Se estää flippaamasta eli mm. pommittamasta viesteillä kivaa tyyppiä, jonka on vasta tavannut. Se estää yltiövoimakkaiden tunteiden muodostumisen siinä vaiheessa, kun mikään ei ole vielä varmaa eikä toisesta tiedä vielä mitään. Se ikään kuin suojelee sydäntä, koska mielikuvituspoikaystävään ei sisälly tunnelatausta (toisin kuin oikeaan ihmiseen usein).

5. Voiko mielikuvituspoikaystävä särkeä sydämen?

Ei voi, koska siihen ei sisälly tunteita. Mielikuvituspoikaystävä tulee ja menee, ja se muuttuu sen mukaan, ketä ikinä ajatteleekaan. Mielikuvituspoikaystävä on neutraali.

6. Onko mielikuvituspoikaystävä täydellinen poikaystävä?

Ei ole. Mielikuvituspoikaystävä on mielikuvitusta eikä se liity todelliseen parisuhteeseen mitenkään.

7. Nostaako mielikuvituspoikaystävä riman niin korkealle, ettei kukaan kelpaa?

Ei.

8. Häh?

Mielikuvituspoikaystävä on ikioma itseluotu terapeutti. Ei liity mikään rima tähän.

9. Voiko sen kanssa harrastaa seksiä?

Tietysti voi, koska mielikuvituksessa voi panna ketä vaan.

10. Miksi mielikuvituspoikaystävä on niin ihana?

Koska se on ystävä. Se kuuntelee. Se ymmärtää, että nyt on semmoinen hetki, että pitää laittaa muut asiat sivuun ja olla läsnä. Sitä jokainen ihminen kaipaa.

Ja lisäksi minun mielikuvituspoikaystäväni himoitsee minua seksuaalisesti ja on tosi tuhma. Nytkin se seisoo takanani alasti. Se laittoi juuri peniksensä hartialleni ihan vaan huvikseen. Tämän se tekee aina kirjakauppahaastatteluissakin. Välillä on vaikea keskittyä, kun on muna hartialla.

(Ps. Nähdään torstaina Akateemisessa kirjakaupassa Helsingin keskustassa klo 17, koska minulla on sielloin muna hartialla ja mikrofoni kädessä ja haastattelu käynnissä!)

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Miten yksipuolisesta ihastuksesta pääsee yli?

(tää teksti on vanha, mutta tää teema mietityttää jatkuvasti, huomaan sen blogitilastoista)

"Voisitko kirjoittaa jonkun multimerkityksellisen ja elämän pelastavan teksin, miten yksipuolisesta ihastuksesta pääsee yli, vaikka mies on ihana ja täydellinen, eikä siinä ole mitään vikaa ja lässynlää. Kyllä se on nyt niin, että miehet antaa olettaa eikä oleta antaa."

Totta kai voin!

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin.

Tietäähän se tyyppi, että tykkäät siitä? Oletko ihan varmasti suoraan sanonut? Olen kuullut nimittäin huhua, että täydellisen persoonan omaavat ihastukset ovat sittenkin epätäydellisiä - ne eivät osaa lukea telepaattisesti ajatuksia eivätkä ymmärrä sivulauseista yhtään mitään vihjeitä.

Jos se ei tiedä, soita tai laita viestiä sille just nyt heti. Ei mitään muttia ja apuva-huutoja. Toimintaa perkele!

Jos olet toiminut jo, voit jatkaa lukemista.

Yksipuolinen ihastus on vähän kuin jatkuvasti kutiseva peräreikä - se ikävä tunne, kun housuissa kirvelee eikä julkisesti voi näyttää tunteitaan eli esimerkiksi ihan pikkuisen raapia sieltä väliköstä.

Mutta eipä mitään hätää.

Ensinnäkin yksipuolisia ihastumisen tuntemuksia tulee läpi elämän vastaan aika montakin kertaa, joten siitä ei kannata ottaa ressiä, että voi vittu tää on nyt se kaikkein paras. Se ei ole. Woop woop!

Toisekseen ihastumisia ja pöksyt märäksi saavia tyyppejä tulee vastaan, vaikka olisi suhteessakin. Sille ei voi mitään eikä tarvitsekaan voida. Se on ihan normaalia.

Mutta siis.

Vaikka sen ihanan saisikin jotenkin salakavalasti hetkellisesti koukkuun, niin se yrittäisi räpistellä pois koko ajan eikä sellaista räpistelyä jaksa kukaan katsella.

Ja lopulta se olisi pahempi kuin se kutiseva peräreikä, sillä se olisi enemmänkin vuotava peräreikä. Mieti nyt, jokainen pieru annostelisi kalsareihin ruokalusikallisen paskaa. Yhtäkkiä huomaakin selittelevänsä kavereille kaikenlaista, kun ei viitsi istahtaa. Eli kaikki kuitenkin menisi huonompaan suuntaan.

Jotenpa.

Jos se tyyppi ei ole nyt sun kainalossa, vaikka se tietää, että sä tykkäät siitä, niin tee siitä mielikuvituspoikaystävä tai -tyttöystävä ja anna sen oikean tyypin niin sanotusti mennä. Heippatirallaa vaan!

Monet neuvovat tällaisessa tilanteessa, että unohda se tyyppi, mutta faktahan on se, ettei se onnistu nythetijust. Voi toki kokeilla "mä en tartte miehiä/naisia"-mantraa tai laastareita tai ties mitä.

Mielikuvituspoikaystävätyttöystävä-taktiikka on sen takia niin oivallinen, ettei tarvitse taistella väkisin omia tuntemuksiaan vastaan. Ne tunteet lähtevät vasta ajan kanssa. Joten, kun hyväksyy tilanteen ja antaa tunteiden vaan killua siinä ihon alla, ne alkavat pikku hiljaa haihtua. Tämä on semmoinen kärsivällisyystreeni.

Toki se on syvältä ripuliperseestä, kun ei ihastusta saa itselleen. Me kaikki tiedetään se. Mutta muista aina se vuotava peräreikä. Ei sitäkään kukaan halua.





keskiviikko 17. elokuuta 2016

Juna Turkuun (huomenna)

Huomenna Turku! Suomalainen kirjakauppa klo 19! Minä olen siellä. Siellä olen minä.

San snää mnuu snuuks, snuuks mnääki snuu sano. (Raumaa, ei liity tähän mitenkään, tuli vaan mieleen)

(Heräsin juuri päiväunilta ja olen istunut tässä koneella nyt vartin enkä saa mitään muuta kirjoitettua, kun kaikki lauseet jää kes