Google-haut

Google-haut

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Läheisyydenkaipuujuttuloita

Moi!

Lukijani kysyi, miten kestän niitä juttuloita, joista otsikossa puhun vähäsen. No päätin repäistä ja tehdä videon pitkästä aikaa siitä samasta aiheesta, josta tässä nyt on ollut puhetta jo ihan yhtenään.

Olkaa hyvä:

tiistai 7. maaliskuuta 2017

WOW

Moi!

Hei! Moi. Viikonloppuna tapahtuu Tampere-talossa. WOW - Women of the World Finland -tapahtuma kokeilee siipiään ensi kertaa Suomessa. Siellä on vaikka ja ketä upeita naisia puhumassa kaikista tärkeistä asioista, ja voitteko uskoa myös minä olen siellä kopeloimassa mikrofonia sunnuntaina klo 12-13 olevassa keskustelussa.

Jännittää jo nyt niin paljon, etten ole nukkunut. Aion puhua sinkkuudesta jotakin. Olen enemmänkin sellainen improvisaation mestari kuin suunnitelmien. Kaikki kirjoittamani puhehahmotelmat ovat vaihtuneet sillä sekunnilla, kun olen avannut suuni. En siis itsekään ole vielä ihan varma, mitä tapahtuu.

Muistakaa myös pistää seurantaan minun Face ja Insta, koska siellä on äksöniä.

Pus!



tiistai 28. helmikuuta 2017

Mitä tapahtuu, kun on ollut tarpeeksi kauan sinkkuna?

Räjähtää.

No ei vaan.

Kuten vakiolukijani tietävät, olen ollut sinkkuna kahdeksan (8) vuotta. Tämä aika ei sinänsä merkitse minulle mitään. En kauhistu sitä enkä pelkää tai häpeä. Sanon sen ääneen ainoastaan siitä syystä, että tiedän sen helpottavan muita kanssasinkkuja. Voi tuntea, ettei ole yksin yksin.

Vuodet eivät ajallisesti ole minulle kovin tärkeitä. Minua ei kiinnosta aikajärjestelmä. Minua kiinnostaa oppia itsestäni uusia asioita. Minua kiinnostaa oman tunneskaalani vaihtelu. Nämä ovat lopulta ainoita asioita, joilla on minulle merkitystä. Sillä ei ole väliä, olenko 33 vai 53.

Ensimmäiset sinkkuvuodet olivat kaikkein tunteikkaimpia. Muistan, miten kauhuissani olin, kun 25-vuotiaana olin ollut itsekseni puoli vuotta. Olin ihan murskana, että miten nyt näin kauan. Eikö kukaan huoli. Tuntui olevan hirveä kiire suhteeseen ihan sama kenen kanssa. Ripustauduin kaikkiin. Ei hyvä.

Sitten seuraavat vuodet halusinkin bilettää ja etsiä baarista seksiseuraa.

Ensimmäisinä vuosina myös muut kyselivät koko ajan, että no onko ollut sutinaa. Missä sun mies on? Eikö ole löytynyt sopivaa? Mites toi mies? Ota toi. Entäs toi? Millon sä oot viimeks pannu? Mikä vika tossa muka nyt on? Jos haluu lapsia, niin nyt pitäisi kyllä jo. Ota toi.

Voitte kuvitella, että ahdistus ja paniikki lisääntyivät entisestään. En tiennyt, miten päin olla. Tuntui, että kaikin päin olin väärin. Joten ryyppäsin enemmän ja panin lisää. Silloin pystyin ainakin sanomaan, että on ollut vähän jotain juttua. Koin olevani hyvä sinkku.

Olin niin nuori ja sekaisin, etten ymmärtänyt mistään mitään vaan tein niin kuin kuvittelin, että minun kuuluu sinkkuna tehdä.

Enää en.

Nyt olen ollut itsekseni jo niin kauan, ettei kukaan enää kysy miehistä, mistä olen onnellinen. Baareissa en enää viihdy.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen hyvässä, tasapainoisessa ja rakastavassa suhteessa itseni kanssa. Pidän hirveästi arjesta kanssani. Minusta arki on kaikkein tärkein asia maailmassa. Tai se, että siitä osaa nauttia. Parasta ovat hitaat aamuköllöttelyt sängyssäni, sitten aamukahvit, klo 19 telkkarista tuleva Family Guy, herkät tai rajut seksisessiot itseni kanssa, keväiset juoksulenkit, sateisina päivinä ikkunan tuijottelu niin kuin elokuvissa, itsekseen puhuminen, kirjoittaminen, omille pieruille naureskelu, musiikin huudattaminen ja tanssiminen yksin kotona, ja mitä näitä nyt on. Ihan tavallista arkea.

Mitä siis tapahtuu, kun on ollut tarpeeksi kauan sinkkuna?

En tiedä, mutta en valita.

Luulin eräänä iltana suihkussa yhtä häpykarvaani pimpistä roikkuvaksi hiukseksi. Ei ollut hius. Tämä on hyvä näin.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Huomenna on ystävänpäivä

Kalenterissani lukee, että huomenna on ystävänpäivä.

Minä aloin tuntua pakottavaa suorittamisen tarvetta, koska kirjoitan sinkkublogia. Että nyt pitäisi olla jotain sanottavaa tästä. Somen uutisvirtani täyttyy meemeistä, joissa rakastavaiset kokevat vihdoin sen hetken, josta runoissa puhutaan, ja me muut sitten tukehdutaan itselle ostamaamme sydänvaahtokarkkiin yksin yksiössämme.

RIP Henriikka Rönkkönen 1984-2017
Nukkui rauhattomasti pois
Kurkusta löytyi jotain valkoista

Minulla ei ole mitään sanottavaa mistään.

No vähän on.

Voin kertoa teille ennustajaeukon tavoin, että tulen heräämään huomenna ensimmäisen kerran noin klo 06.38, kun toinen koirani alkaa tuijottaa minua. Tätä jatkuu koko aamun, kunnes nousen ylös. Kyllä koiraani sitten nukuttaa. Mukava kääriytyä rullalle omaan petiin, kun on saatu emäntä keittiöön. Viime yönä heräsin jo neljältä. En tuijotukseen vaan hirveään paskan hajuun. Jompi kumpi koiristani toimi käänteisenä ilmanraikastimena, hengitti suun kautta sisään raikasta huoneilmaa ja laski sen peräreiästään ulos semmoisena tiivisteenä, että se laajenee vieläkin täällä. Nenäkarvani muuttuivat ruskeiksi. Meinasin kuolla.

Mutta en kuollut.

On hyvä muistaa, että paskakin kuuluu elämään. Ystävänpäivän tehtävä onkin muistaa niitä tyyppejä, joiden kanssa sitä voi lapioida yhdessä.

Huomenna voi siis osoittaa välittämistä jokaiselle rakkaalle tyypille omassa elämässä. Kaikkina muinakin päivinä voi osoittaa, mutta jos on jostain syystä unohtunut niinä muina päivinä, niin nyt on hyvä hetki viimeistään sitten. Muistakaa pitää huolta toisistanne huomenna ja aina.

Ketään ei saa jättää yksin lappamaan paskaa.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kahdeksan vuotta sinkkuna WADAP!

14 vuotta sitten valmistuin lukiosta, kirjoitin kaikki muut aineet jotakuinkin perseelleen paitsi äidinkielen, erosin ensimmäisestä poikaystävästäni ja ajattelin, etten koskaan enää tapaa ketään ja olen koko loppuelämäni yksin.

9 vuotta sitten kärsin pahasta paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta, opiskelin opettajaksi, suunnittelin kirjoittavani gradun lastenkirjallisuudesta ja kävin elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla, jossa riisuuduin alasti, vaikkei olisi tarvinnut ja häpesin sitä koko hierontatuokion ajan.

6 vuotta sitten luinkin pornoa graduani varten, runkkasin paljon, elin elämäni villeintä sinkkuaikaa, rellestin, paneskelin menemään minkä kerkesin, sain klamydian ja aloin etsiä vaihtoehtoja, miten pääsisin vuodeksi ulkomaille.

5 vuotta sitten valmistuin maisteriksi, irtisanouduin työpaikastani, jossa olin työskennellyt 7 vuotta, lopetin kohuseksibloggaamisen, valmistauduin henkisesti lähtemään vuodeksi ulkomaille ja olin tästä kaikesta vähintäänkin yhtä sekaisin kuin noroviruksen riivaama peräreikä.

4 vuotta sitten olin juuri hyvästellyt rakkaat amerikkalaiset ystäväni ja lentänyt New Yorkiin mukanani 30 kiloa tavaraa ja 281 päivää elämää Yhdysvalloissa. Join lentokenttähotellissa aamukahvia kertakäyttömukista, söin vohvelia kertakäyttölautaselta kertakäyttöhaarukalla ja –veitsellä. Laukkuuni olin laittanut pienen shampoopullon hotellihuoneen vessasta vain sen takia, että se oli ilmainen. Vuoteen sisältyi vähintäänkin 10 vuoden edestä henkistä kasvamista, muutama kilo fyysistä kasvamista, itkua, ikävää, tuskaa, surua, hymyä, nautiskelua, rentoutumista, onnea ja suurta iloa siitä, että saan ihmiset maailman toisellakin puolella nauramaan (tai vaihtoehtoisesti kiusaantumaan) olemalla oma hölmö itseni.

Vuosi sitten yksi suurimmista unelmistani toteutui, kun sain kustannussopimuksen.

Tänään en vieläkään tajua, että kirjaani myydään R-kioskeilla ja ruokakaupoissa, ja että Mielikuvituspoikaystävä löytyy monen sellaisenkin ihmisen kainalosta, jotka eivät ole koskaan elämässään ostaneet kirjaa.

Sen tajuan kuitenkin, etten enää pelkää yksinäisyyttä enkä sinkkuna (tai alastomana) olemista. Kahdeksan vuotta pärähti täyteen (sinkkuutta) ja voi Pyhä Vaginapieru, minkälainen seikkailu tämä matka on ollut.

Mutta ilman seikkailuita ei synny hyviä tarinoita. Siksi haluankin sanoa kaikille teille kanssasinkuille erään ikivanhan viisauden:

Jos pelkäät, älä tee sitä – mutta jos päätät tehdä sen, älä pelkää.

(tämä sananlasku on kenties aikoinaan tarkoitettu sotilaille, joiden tehtävä on ollut survoa kivikirves kaverin pään läpi, mutta ei mietitä sitä nyt)

Rakkautta <3

maanantai 23. tammikuuta 2017

Vaadin kirjeiden kirjoittamisen takaisin!

En pidä viestittelystä. Tai siis pidän. En pidä.

Silloin ennen vanhaan, kun kaikki oli vielä yhdeksänkymmentälukulaisemmin, sain ensimmäisen puhelimeni, äitini vanhan Nokian halkokännykän. Kun sain tekstiviestin (yleensä äidiltäni, koska kavereillani ei vielä ollut käsipuhelinta), pienelle keltaiselle näytölle tuli ilmoitus "SANOMA TULLUT".

Se oli hyvää aikaa. Ei nähnyt, onko kaveri lukenut sanoman vai ei. Tai onko se mennyt perille ylipäätään. Puhelimen muistiin mahtui 20 sanomaa ja piti valita huolella, mitkä niistä halusi säilyttää, ja mitkä kirjoittaa ylös vihkoon. Kyllä. Minulla oli vihko, johon teini-iässä kirjoitin poikien kanssa käydyt keskustelut.

Älypuhelimessa olevat messengerit ja viestisovellukset muuttivat kaiken. Yhden lähetetyn sanoman merkitys livahti kuin pieru parvekkeelta. Kirjoitettu teksti muuttui yhä enemmän puheen kaltaiseksi. Mutta kuitenkin sellaiseksi, etteivät edes emojit ole pystyneet saamaan siihen tarpeeksi ilmeitä ja eleitä, ettei väärinkäsityksiä syntyisi.

Kukaan ei varoittanut, että muutoksen mukana tulee läjä tahmeaa paskaa.

Koska viestejä voi lähettää niin paljon, yhtä paljon niihin voi olla vastaamatta. Enkä nyt tarkoita sellaista, että jos viiden vuoden takainen random-pano kyselee yhtäkkiä mahkuja perseeseen, olisi epäkohteliasta olla vastaamatta.

Vaan tarkoitan sellaista, että sutinaa on. Viesti on nähty. Paikalla on oltu. Useita kertoja. Vastausta ei kuulu moneen päivään, jos koskaan. On ihan käsittämätöntä, miten kivasti alkanut päivä voi olla pilalla yhden saatanan pienen "moi mitä teet tänään"-viestin takia. Saatana perkele vittu.

Ei ennen vanhaan mitään tällaista ollut. Odotettiin vuosi, että vastaako se siihen kirjeeseen. Ja jos ei vuoden aikana kuulunut mitään, odotettiin koko loppuelämä. Se oli hyvää aikaa se.

Vaadinkin kirjeet takaisin. Vaadin jotain eforttia siihen yhteydenpitoon eikä mitään emojeita saatana. Omalla verellä kirjoitetaan itsetehdylle paperille sulkakynällä ajatuksia, mietteitä ja otteita virsistä. Lopuksi itketään siihen oikeaan alakulmaan kolme kyyneltä.

Jotain rotia tähän hommaan.

Saatana.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Tämä otsikko on kaikkein vaikein keksiä

Moi ja erittäinkin kivaa tammikuuta!

Tässä kuussa minä täytän neljän tissin verran eli 33. Ja koska meillä ei lasketa, niin olen ollut sinkkuna kahdeksan vuotta. Sen pystyy laskemaan sillä tavalla, että laittaa nuo tissit vastakkain päällekkäin niin tulee kahdeksan. Kirjoitin kuitenkin pitkästä matikasta C:n eli uskokaa vain.

Olen hyvä myös kielissä, kuten varmasti uskotte. Luin lukiossa ranskaa kuusi vuotta ja kirjoitin siitä I:n eli hylätyn. Jemapel vaan sullekin. Kerran meillä oli kuunteluharjoitus, ja minä sain oikein 7/10. Luokan paras tulos. En itsekään meinannut uskoa. Tuulettelin ja hymyilin tyytyväisenä. Itsetuntoni kasvoi. Vulevu kuse avec mua se suar. Kun palautin kysymysvihkon opettajalle, hän huomasi, että minulla oli väärän vuoden kysymykset. Eli ne eivät liittyneet ollenkaan kuunteluun. Minä en ollut huomannut mitään. Vulevu kuse.

Mitä muuta kuuluu, kysyn itseltäni nyt.

No olen käynyt Tinderissä painamassa ruksia. Se on varma tapa päästä treffeille, laskin sen aivan itse ranskaksi.

Oikeastikin käyn treffeillä vain noin kerran vuodessa ja valmistaudun siihen 364 päivää painamalla ruksia, ja sitten yhtäkkiä painan sydäntä ja käyn nopeasti kahvilla jonkun kanssa ja tulen äkkiä pois enkä mene enää koskaan minnekään ainakaan vuoteen.

Tästä syystä olen Suomen johtava sinkku, enkä aio menettää asemaani ja titteliäni ihan kovin helposti.

Pusut!

lauantai 31. joulukuuta 2016

Rakkautta vuoteen 2017 ja sen yli

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa.

Maailmankaikkeutta ei kyllä yhtään kiinnosta nämä ihmiseläimen vuosilaskelmat, mutta meille se on tärkeää.

Päiviä laskemalla voi määritellä monia asioita, hyviä ja huonoja. Voi syyttää päivää, vaikka päivässä itsessään ei ole mitään vikaa. Voi kiittää päivää, vaikka aurinko nousee samalla tavalla joka aamu (ainakin ihan vähäsen ja enimmäkseen pilven takana tähän aikaan täälläpäin maailmaa).

Minä sain eilen kuulla suru-uutisen läheisen poismenosta.

Nämä tällaiset hetket muistuttavat, että meidän jokaisen on aika lähteä joku päivä. Kaikkea muuta epäkivaa voi vältellä, mutta sitä ei kukaan.

Siksi haluaisin näin vuoden lopuksi muistuttaa, että viimeisten hengenvetojen äärellä millään muulla ei ole elämässä lopulta väliä kuin rakkaudella. Kaikki palautuu siihen, vaikka kuinka yrittäisi sinnitellä kiinni katkeruudessa, vihassa tai anteeksiantamattomuudessa.

Nyt uudenvuoden tienoilla on hyvä laskea irti niistä menneistä pahoista päivistä, kiittää hyvistä ja painaa oikein vasaralla mieleen, että mitä hyvää elämässä on. Paljon on siinä kaikkea, jos vaan uskaltaa katsella.

Minä aion viettää tämän uudenvuoden koirien kanssa kotona. Haen Subia ja Kokista ja katson Amerikan Piirakkaa. Mielikuvituspoikaystävä rapsuttaa minua selästä ja hipsuttaa tukkaani käskystä ja ampuu peräreäistään roomalaisia kynttilöitä ilokseni.

Ihanaa uuttavuotta, rakastaa toisianne myös selvinpäin. <3

perjantai 23. joulukuuta 2016

Lämmintä joulua

Ihanaa joulua kaikille lukijoilleni tasapuolisesti, paitsi vähän vähemmälle sille, joka pyytelee alastonkuviani.

Katsoin äsken jonkun romanttisen jouluelokuvan Netflixistä ja vähän itkin, vaikka elokuva oli ihan kamala. Siinä Sarah Jessica Parker seurusteli jonkun tyypin kanssa, joka rakastui Sarahin siskoon, ja Sarah rakastui miesystävänsä veljeen, ja kaikki olivat onnellisia ja äiti kuoli.

Kaikki tuossa elokuvassa oli niin omituista, että minusta siinä olisi voinut näytellä Ridge ja Thorne Forrester ja vaikka Brooke ja Brooken sisko. Sitten en olisi itkenyt, ehkä vähän oksentanut olisin. Tai no ei sittenkään olisi ollut hyvä, koska söin juuri tortilloita eikä niitä ole kiva oksentaa.

Eli kaikki hyvin sittenkin.

Minä olen valmistautunut rauhoittumaan ottamalla väkisin valokuvia koiristani, koska jotain kärsimysnäytelmää piti tähän pimeään arkeen saada. Mielikuvituspoikaystävän kanssa olemme lomariidoissa, kun päätimme availla tunnelukkoja tässä, kun on pyhät ja kuuluu nauttia vapaa-ajasta. Nyt on hyvä hetki murjottaa ja vittuilla salamyhkäisesti.

Täällä minun kotonani tuoksuu jo ihan joululta eli ähkypierulta.

Pitäkää huolta rakkaistanne älkääkä ruvetko pokailemaan sisarustenne puolisoita, vaikka elokuvissa se on ihan normaalia ja tekee kaikki lopulta onnelliseksi.

Pus.




keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki. <3 Mitä kuuluu? Minulle kuuluu hyvää.

Tänä vuonna olen ollut erityisen kiltti. En ole harrastanut seksiä juuri ollenkaan, muistaakseni pari kertaa joskus viime talvena. Silloinkin olin ihan hiljaa enkä lauennut. Makasin selälläni ja mietin, miten kiltti olen siinä maatessani ihan paikallani suu supussa ja jalat vähän levällään, ei liikaa. Tuntui niin kiltiltä.

Olen kyllä runkannut aika paljon. En tiedä, lasketaanko se mihin. Jos se lasketaan tuhmuuden puolelle ja saan risuja, niin saatan kiihottua niistä oksista ja siitä piiskausajatuksesta eli en oikein ole varma siitäkään, että kannattaako.

Siitä tulikin mieleeni, että oletko sinä Joulupukki kaikkien tonttujen isä vai mikä sinä olet niille. Ei se minulle tietenkään kuuluu, mutta mietin vain, että mitä teet naisystäväsi kanssa, kun ei ole joulu. Ja onko ne risut jo kerran käytetty, mitä annat eteenpäin. Sitä mietin vaan, että onko niissä oksissa jotain vikaa. Tekevätkö ne enemmän naarmuja tai muuta ikävää? Minua ei sellainen haittaa.

Olen minä myös sillä tavalla ollut vähän tuhma, että kirjoitin semmoisen kirjan, jota en itsekään pysty lukemaan. Siinä on kamalia sanoja, jotka eivät kiltille tytölle sovi, kuten kyrpä ja nussia. Muistaakseni käytin tällaisia sanoja. Voi myös olla, etten käyttänyt ja nyt vaan muuten vain mietin niitä koko ajan.

Oletteko naisystävänne kanssa avoimessa suhteessa, mietin nyt. Ei se minulle kuulu tietenkään, mutta mietin sitä, että jos illalla tulet ja olen vaikka juuri tullut suihkusta ja on niitä risujakin siinä. Ja sylissäsi saatan istua niin kuin kiltin tytön kuuluu. Vähän huonosti osaan pyyhettä kietoa sillä tavalla, ettei se tipu eli on siinä jotain riskiä vähän sitten.

Tontuista en niin välitä, jos sitä mietit nyt. Olen nimittäin nähnyt kuvia vain sellaisista satavuotiaista tontuista ja lapsitontuista. Tietysti, jos tunnet jotain minun ikäisiäni tonttuja (n. 30-40-vuotiaita), niin voit ottaa mukaan. Mietin jotain sellaista kaveria kuin Pete Parkkosen uusimmalla videolla on. Jotain semmoista ihan tavallista perusöljyttyä rakastajaa, jolla on kulkunen päässä tai jossain.

Ei minulla muuta tällä kertaa. Kaikkea hyvää sinne ja jos nyt menen runkkaamaan, niin minkälainen tonttu katselee. Haluaisin vain tietää. Ja mistä katselee? Onko ikkunan takana, saunassa vai parvekkeella? Mietin vain, että miten päin olen sitten tuossa sängyllä vai pitääkö mennä vessaan.

Hyvää Joulua ja nähdään pian! En toivo mitään lahjaksi paitsi uuden sängyn. Mielelläni ottaisi aika kalliin, ja jos voisit ottaa tuon vanhan mukaan samalla. Ostin sen aikoinaan Heinolasta omalla rahalla, maksoin 1000 markkaa. Voit siitä miettiä eli jos vaikka euroissa 1000 siihen sänkyyn laitat. KIITOS!

Rakkaudella,
Henriikka