Google-haut

Google-haut

tiistai 28. toukokuuta 2013

JUOKSUKATEUS - HYVÄ SYY JUOSTA MARATON!


Juokseminen - jokainen lajia harrastanut tietää sen.

Ai minkä?

Kuinka helvetin vaikeaa on juosta TARPEEKSI HILJAA.

Siis sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen polvet hakkaa yhteen ja sydän yritä ulos ensin vasemmasta ja sitten oikeasta nännistä.

Sillä tavalla, ettei kahden kilometrin jälkeen tunnu samalta kuin olisi vetänyt pullon Lasolia.

Olen harrastanut epämääräistä silloin tällöin sinne tänne juoksemista kolme vuotta. Kymmenenkin kilometriä on tuntunut liian usein liian painavalta. 

Koska olen tyhmä.

Kun astun ulos lenkkikenkien narut tuoreella solmulla ja laitan musiikit korviin, fiilis on jotakuinkin sellainen, että ihan hitaastihan mä tässä juoksen, ei oo ees hiki vaikka oonkin vasta minuutin juossut, kivasti tuuli tuivertaa kehossa ja viilentää ja oho ohitin pyöräilijän ja nyt bussin.

Joka ikinen kerta.

Noin kymmenen minuutin jälkeen alan miettiä fetasalaattia. Sitten pihviä. Ehkä vähän voita meetvurstilla ja juustolla. 

Puhua ei enää pysty ja on pakko luovuttaa ja kävellä. Alepaan.

Joka kerta tunnen henkisesti juosseeni hiljaa. Niin hiljaa, ettei hiljempaa voi juosta, vaikka sykemittari näyttää 175.

Tästä syystä, tasan vuosi sitten sanoin hyvin vakavasti ja tosissani, etten ikinä pystyisi juoksemaan maratonia. 

Noh, sitten kävi niin että.

Näin facebookissa yhden kaverini juosseen maratonin ja toisen ilmoittautuneen ensimmäiseensä.

Iski aivan infernaalinen juoksukateus.

Päätin, että on se nyt saatana ja kyllä minäkin.

Pelkkä ajatuskin maratonista ja minusta yhdessä päällekkäin alkoi jännittää niin paljon, etten nukkunut kahteen viikkoon. Ajattelin, että se on liian iso minulle.

Mutta eikös se ole niin, että if your dreams don’t scare you they are not big enough.

Minun sijaintiini (IN, Bloomington) nähden lähimpään järjestettävään maratoniin oli aikaa alle kolme kuukautta, joten printtasin kuuden kuukauden juoksutreeniohjelman ja ruksin pois ensimmäiset neljä kuukautta.

Aloitin treenaamisen siis 2,5 kuukautta ennen 26,2 mailin urakkaa. Treeniaikana juoksin puolimaratonin kaksi kertaa. Kaksi viikkoa ennen jännää juoksin 25 kilometriä. Se tuntui minusta jumalattoman hirveältä enkä olisi voinut juosta perään toista samanlaista sitten millään. Ajattelin, etten ikinä koskaan mitenkään pysty juoksemaan 42 kilometriä.

Mutta näemmä treenaamisen luonteeseen kuuluu tuo varkain hiipivä ajatus siitä, että mikään ei onnistu ja vituiksi tulee menemään.

Päätin sitten, että menköön vaan, sillä eihän sitä elämässä saavuta koskaan ikinä yhtään mitään, jos ei yritä ja uskalla.

Ja kuinkas kävikään! 

Meikeläinen, runkkari from Finland, juoksi elämänsä ensimmäisen maratonin ja vieläpä ihan helposti. Kerran pysähdyin puskakuselle ja kerran kaverini halusi pysähtyä venyttelemään, joten odottelin.

Ainoa mottoni, jossa roikuin koko matkan ajan, oli isäni antama:

Matka ei tapaa vaan vauhti.




keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ja tapahtui niinä päivinä!

Ja tapahtui niin päivinä, että Rönkkösen oli ulkomaille vuodeksi muutettava.

Tämä ulkomailla asuminen oli Rönkköselle ensimmäinen ja se tapahtui Amerikan mantereella, Indianan osavaltiossa.

Tapahtui hänen siellä ollessaan, että Helsingin Sanomien Seksibloggaaja kertoo enemmän -artikkelin julkaisun aika tuli.

Samaan aikaan oli Suomen seudulla joukko stipendinantajia lukemassa lehteänsä.

Ja kun he tämän artikkelin olivat nähneet, ilmoittivat he Rönkköselle sen sanan, että me emme hyväksy ”tällaista”.

Ja niin he käskivät Rönkkösen kirjoittaa raportin blogista.

Sumeus ympäröi Rönkkösen ja hän hämmentyi suuresti ja kysyi, että siis  seksiblogista vai Amerikka-blogista.

”Kaikesta”, vastasi stipendinantaja ja sulki puhelimen luurin Suomen mantereella Helsingin kaupungissa.

Rönkkönen kätki nämä sanat syvälle sydämeensä ja tutkiskeli niitä.

Yhtäkkiä oli Rönkkösen päässä joukko taivaallisia sanoja, ja näin hän kirjoitti:


"Hei,



Olen vilpittömästi pahoillani aiheuttamastani mielipahasta.



Helsingin Sanomien artikkeli käsitteli blogiani City-lehdessä. Blogi oli osa kaksivuotista pestiäni kyseisen lehden freelance-toimittajana, ja mainitsin työnantajan hakemuksessani hakiessani FLTA-ohjelmaan. Työsuhteeni City-lehdessä päättyi heinäkuun viimeisellä viikolla, ennen Fulbright-ohjelman alkamista. Helsingin Sanomien artikkelia varten tehty haastattelu tapahtui ennen ohjelmaan lähtöä, mutta minusta riippumattomista syistä julkaisu siirtyi pitkälle syyskuuhun. Helsingin Sanomissa ei ollut mainittu Fulbrightia tai FLTA-ohjelmaa nimeltä.



Valitettavasti en täysin ymmärtänyt K*****n puhelun (9.10.2012) perusteella, mikä blogissani tai Helsingin Sanomien artikkelissa ei ole hyväksyttävää tai ohjelman linjan mukaista, joten esitän alla oman näkemykseni aiheesta.



Kuten Helsingin Sanomissakin oli mainittu, blogiini valitsemani kirjoitustyyli herättää keskustelua ja vaatii lukijalta tekstilukutaitoja; päällepäin aggressiiviselta ja epäsovinnaiselta vaikuttavan kerronnan tarkoitus on viihdyttää ja puhua asioista suoraan asioiden kansanomaisilla nimillä. Syy tyylin valintaan on tarkoitus tehdä parodiaa seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista, tabuista sekä ristiriidasta aiheen arkipäiväisyyden, ja siitä avoimesti puhumisen vaikeuden välillä.


Blogiini valitsemani tyyli myös kääntyy tietoisesti itseään vastaan, sillä asioista suoraan puhuminen ei poista tabua aiheen ympäriltä, ja näin ollen se parodioi seksiä käsittelevien genrejen konventioita.


Ymmärrän toki, että blogini saattaa aiheuttaa myös hämmennystä ja paheksuntaa, sillä pintatasolla blogin tyyli on vulgaari. Lukijapalautteen ja kävijämäärien perusteella sekä ilmaisutavalle että aihepiireille oli kuitenkin tilausta – blogilla oli noin 10 000 vierailijaa viikossa, mikä teki siitä yhden City-lehden suosituimmista verkkojulkaisuista.


Vaikka kirjoitin blogia omalla nimelläni, sisältö käsittelee seksiä ja seksuaalisuutta yleisesti. Se ei siis käsittele yksityiselämääni. On valitettavasti kuitenkin totta, että aiheeseen yhä liitettävien konnotaatioiden takia lukija saattaa helposti essentialisoida kirjoittajan, toisin sanoen redusoida blogissa yliedustuvat persoonallisuuden piirteet kuvaamaan tyhjentävästi koko kirjoittajan persoonaa. Tämä on tietysti vaarana kaikessa omalla nimellä kirjoitetussa materiaalissa, mutta varsinkin kyseisen blogin kohdalla, koska aihe kuitenkin jollain tavalla yhä stigmatisoi, varsinkin naiskirjoittajia.


On ikävää, jos esimerkiksi seksiblogia työkseen kirjoittanutta henkilöä ei voida nähdä muuten kuin seksualisoituneessa valossa eikä esimerkiksi pätevänä opettajana, koiranomistajana tai kuntourheilijana, joita myös olen.


Nykyään minulla on henkilökohtainen blogi, jonka asetuksia muutin äskettäin, ja nyt se näkyy vain kavereilleni.



Ennen lähtöäni varmistin sähköpostilla Fulbright Centeristä, saanko pitää omaa blogia, johon sain vastauksen: ”Omaa blogia omaksi huviksesi toki voit pitää.”


Blogini elämästäni Amerikassa käsittelee minun vapaa-aikaani täällä, ja se on vapaa-ajalla kirjoitettu. Blogiani ei ole käsitelty oppitunneilla eikä se ole liittynyt opetukseen. En ole myöskään puhunut blogissani oppilaistani enkä mistään, mikä kuuluu vaitiolovelvollisuuteeni.


Olen ollut rehellinen enkä missään vaiheessa ole yrittänyt salata asiaa keneltäkään.



Tarkoituksenani ei missään nimessä ole ollut aiheuttaa minkäänlaisia hankaluuksia tai huonoa mainetta FLTA-ohjelmalle, edustamallenne organisaatiolle eikä kenellekään muulle.


Pyydän anteeksi, että olen tahtomattani toimillani loukannut, ja vastaan mielelläni lisäkysymyksiin, jotta voimme selvittää asian.



Ystävällisin terveisin,

Henriikka Rönkkönen"


Näihin lempeisiin sanoihin lopetti Rönkkönen elämänsä ensimmäisen raporttinsa siitä, että on normaali, vaikka puhuukin seksistä.

Ja tämä on merkkinä teille: vituiksi meni.

Sillä saamassaan vastauksessa uhattiin Rönkkösen stipendikausi lopettaa, mikäli Rönkkönen ei ryhtyisi toimenpiteisiin.

Ja niin ihmetteli Rönkkönen hämillään, että millaisiin toimenpiteisiin, mutta sitä ei sähköposti kertonut.

Ja täten ompeli Rönkkönen vaginansa umpeen, ilmoittautui eheyttämisleirille, kirjoitti vielä yhden, uuden raportin, jossa pyysi vielä enemmän anteeksi ja jossa keskittyi oikaisemaan häneen kohdistuneita syytöksiä muun muassa siitä, että hänen työskentelytaitojansa epäiltiin blogikirjoittelun takia, ja lupasi olla kirjoittamatta Amerikan, tuon sananvapauden esikuvan maassa, vaikka Rönkkösen allekirjoittama sopimusehto antoikin hänelle täydet taiteelliset vapaudet kirjoittaa ja tuottaa sisältöä.

Ja niin asia järjestyi ja rauha laskeutui maanpäälle.

Aamen.