Google-haut

Google-haut

torstai 26. kesäkuuta 2014

Mies olisi kiva myös siksi, että...

... elämäni saattaisi olla asetetta normaalimpaa, jos joku olisi sanomassa, että Henriikka mitä helvettiä sä teet.

Mutta kun ei ole, seuraavia asioita tapahtuu.

Ensinnäkin, muutama kuukausi sitten odotin autoni huoltomiestä kadunvarrella ja nappasin siitä sitten lennosta mukaani väärän huoltomiehen. Hyppäsin siis jonkun randomtyypin autoon ja papatin niin hirveästi, ettei miesparka ehtinyt sanoa mitään. Sitten ajatin kaverin syvälle parkkihalliin autoni luokse ja käskin korjata sen. Tarina löytyy täältä.

Toisekseen, en olisi yrittänyt kiskoa kiinnipultattua ilmanpainepumppua irti ABCn pihalla. Tarina löytyy täältä.

Kolmannekseen, ei olisi tapahtunut tätä:

Saunan lamppuni paloi. Se on sellainen iso mötikkä. Valtava. Ainakin puolimetrinen. No ei ehkä niin iso, mutta tosi iso. Tällainen --->



Ajattelin siinä sitten, että en ole kyllä tuollaisia puolimetrisiä lamppuja nähnyt missään myytävänä, ja että kylläpäs on nyt hankalaa tämä. Ihan kuin pitäisi uusi pesukone vaihtaa tai jääkaappi. Iso, painava, hankala. Miestä vaativa.

Joten otin tomerana yhteyttä isännöitsijään, että täällä on palanut nyt saunasta lamppu ja voisiko joku tulla vaihtamaan sen. Vastaus oli tiukka ja jämerä: Asukas vaihtaa lamput itse.

Sydäntäni riipaisi tuollainen suorasanaisuus.

Kävin mielessäni läpi Prisman hyllyjä, että missä siellä MUKA myydään näin isoja puolimetrisiä lamppuja. Ahdisti, että tämäkin vielä. Pitää etsiä JOKU lamppuliike, jossa myydään saunalamppuja. Ikinä nähnyt sellaista. Mistä sellaisenkin löytää. Pitää ajaa jonnekin Tuurin kyläkauppaan.

Menin saunaan mittanauhan ja kameran kanssa, etten sitten vahingossakaan osta sieltä Tuurista esimerkiksi 60 cm saunanlamppua. Päätin kirjoittaa ylös KAIKKI koodit lampusta.

Änkesin lauteiden alle ja koskin puolimetriseen. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että puolimetrinen olikin vain lasikupu.

Lasikupu, jonka alla on tavallinen hehkulamppu.

Namaste.



Onneksi en ehtinyt lähteä hiillostamaan Prisman myyjää. "Missä teillä on saunanlamput? No siis sellaiset tavalliset saunanlamput. Sellaiset 30 senttiset. Niin missä teillä on niitä? Miten niin ei ole sellaisia. Mun saunassa ainakin on!"


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja, osa 2

Keskikesä on kyllä jotenkin ihan kreisi.

Oli todella hämmentävää, kun eilen illalla puoli kymmeneltä ajelin pillurallia Heinolan keskustassa ja aurinko paistoi täysillä suoraan silmiin. Ihan kreisiä. Ihmiset vetäytyy metsään ja poustaa kuvia säästä ja ruoasta ihan villinä Facebookin täyteen. Ystävien ja perheen kanssa kokoonnutaan alasti saunaan. Siellä istua nökötetään hikiset reidet vastakkain ja vilkuillaan salaa välillä, millainen perse ja vehje sillä Penalla onkaan, ja miten laskeutuvat Mirkun rinnat ilman liivejä siihen vatsan päälle.

Mutta jos joku tuntematon tulee kadulla juttelemaan, niin silloin vedetään ujostelukortti kehiin. Että joku raja sentään.

Suomi. <3

Tein yhden juhannustaian. En ymmärrä, mikä on tulos.




Olisi ehkä sittenkin kannattanut ennemmin juosta alasti pitkin pusikkoja. Ei nämä kukkahömpötykset taida toimia.

Ps. Jos elämässä on mieshuolia, minulla on oiva keksintö helpottamaan oloa. Katso Remontti-Reiskaa. Tuo mies on kuin takkatuli. Sitä voisi tuijottaa tunti tolkulla. Niin isällisen rauhallisesti se hoitaa kaiken. Ai että!

Näihin tunnelmiin.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja

Siinä se nyt on. Siitä on kuultu puhelimessa paljon. Todella paljon. Enemmän kuin golfista. Pakkohan se oli käydä katsastamassa. 

---> Isän tekemä puuliiteri.


Ei kyllä olisi onnistunut meikeläisen puukäsityötaidoilla. Katso kuva alla. (Se on avaruusalus.)





Jonkun juhannustaian mukaan, jos olisin halunnut tietää, millainen tuleva sulhoni on, minun olisi pitänyt peruuttaa alasti halkopinoon. Perse edellä. Sitten katsoa, millainen halko tarttuu kiinni.

Nämä tämmöiset taiat todistavat, että kyllä on naikkoset olleet aivan perkeleen kiimaisia ennen muinoinkin. Siellä on alasti pyöritty juhannusyönä naapurin Penan pellolla ja hypitty lettu lepattaen yhdeksässä ojassa, että se sulho tulisi vastaan. Tuollaisella luulisi olevan 100% miestakuu. Jos ei ala nirsoilemaan.

No joka tapauksessa, jätin peruuttamiset tällä kertaa väliin (isäni olisi saattanut ihmetellä, miksi nakuilen liiterissä... tai sitten ei), mutta ajattelin ensi yönä laittaa kukkasia tyynyn alle. Piti tehdä se eilen, mutta unohdin. Parempi myöhään kuin aikaisin.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Äitit

Puhuin puhelimessa äidin kanssa kännykänlatureista.

Kerroin, että pikkuisen rikkinäinen laturini on teipattu jeesusteipillä. Äiti kauhisteli, että eihän sellaista laturia saa käyttää. Koska sehän voi syttyä tuleen, räjähtää tai antaa kuolemanvaarallisen sähköiskun.

Sanoin, että tuo on täysin totta. Ajattelen kuolemaa jatkuvasti. Että koska räjähtää.

Tunnin päästä äiti soittaa takaisin ja kysyy _todella_ huolestuneena: "Kun sinä puhuit siitä kuolemasta... Niin ajatteletko oikeasti sitä koko ajan?"

Yleensä vitsini ymmärretään, mutta sitten on tietysti aina äiti. <3

Erinomaista juhannusta kaikille! Olkaa varovaisia. En halua lukea uutisista hukkuneista, en hankeen sammuneista enkä laturin mukana räjähtäneistä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Selfie - jotkut ei vaan osaa

Hyvää huomenta!

Ajattelin ottaa itsestäni kuvan, jossa näkyy, miten väsynyt olen. Mutta kyllä tuossa on enemmän semmoista meininkiä, että jotain on lentämässä kasvoille. 


Mistä tulikin mieleeni, että kanssamatkustaja katsoi eilen pornoa bussissa. Kundi ei tajunnut, että seison siinä takana ja näen videon. Ensin luulin viattomasti, että klippi on joku hauska piilokameravideo, ja sen takia siinä pällistelinkin jännittyneenä, mutta siinä vaiheessa, kun penis upposi naisen suuhun, mietin, ettei se ehkä olekaan.

Ajattelin jakaa tämän kokemuksen kanssanne. 


Kivaa keskiviikkoa!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Munat ja munasolut

Moi!

Tietänette jo varmaan, että olen kolmekymmentävuotias. Olen sinkku. Ollut jo viisi vuotta. Minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole miestä elämässäni. Eikä naista.

Nykyään, ehkä pari kertaa vuodessa saattaa sängyssä pyörähtää joku randomkaveri. Mutta mitä enemmän sinkkuvuosia tulee plakkariin, sitä vähemmän jaksan enää iloita tuntemattoman tyypin mattoon laittamisesta.

Koska se on niin nähty ja koettu. Siinä ei ole mitään erikoista eikä mitään sellaista, mistä saisin oikeasti jotain sisältöä elämääni. Se on tosin ollut tärkeä vaihe elämässäni, se randompanoilu, mutta fakta on, ettei sydän tule kylläiseksi esimerkiksi siitä, että joku random-Pena yllättäen survaisee sormet peräreikään.

Minulla on toki ystävinä kamalan monta ihanaa miestä, joihin tutustumalla olen oppinut hirveästi kaikkia juttuja tuosta mystisestä sukupuolesta. Sellaiset ystävyyssuhteet on tosi tärkeitä, joissa ei ole ihastumistunteita mukana, koskakun silloin on paljon helpompi ymmärtää.

Olen uskaltanut tutustua miehiin vasta aikuisiällä. Nuorena olin aina vain tyttöporukoissa. Pelkäsin poikia, koska ne olivat niin erilaisia. Kauhean hurjia jotenkin. En osannut koskaan sanoa yhdellekään pojalle yhtään mitään. Osasin kirjoittaa, koska kirjoittamalla on helpompi puhua arkoja asioita, mutta kasvotusten en uskaltanut sanoa mitään.

No joka tapauksessa olen nyt vihdoin oppinut, että miehet on ihan hupsuja ja toimii monesti täysin eri tavalla kuin naiset, ja sen ymmärtäminen on auttanut paljon kaikessa elämässä, mitä on. Olen oppinut, etteivät ne oikeasti halua pahaa, vaikka toimivatkin välillä vähän typerästi.

Tämä kolmenkympin ikä on sellainen, että moni nainen alkaa miettiä katoavia munasolujaan. Monia varmasti jännittää kauheasti, että mitä elämä tuo lasten suhteen tullessaan. Minäkään en tiedä yhtään, voinko saada lapsia. Tai tuleva rakkaani. Mutta se ei oikeastaan haittaa.

Sillä elämääni on ujuttautunut jotenkin salakavalasti aivan käsittämättömän ihania lapsia kaikkialta. Sisaruksillani on hirveän paljon lapsia. Monella ystävälläni on. Sukulaisillani on. Niitä vaan tulee joka puolelta lisää.

Ja minä rakastan niitä kaikkia tosi paljon. Ne on kaikki kuin minun omiani. Niiden seurassa voi olla ihan oma höhlä itsensä. Sitä paitsi ne on paras yleisö ikinä koskaan, kun tekee mieli pelleillä. Välillä kun hengailen niiden kanssa, jännittää, että mitähän siitä taas tulee, koska lapset on semmoisia aika vekkuleita, ettei mitään järkeä. Mutta tosi hyvin on mennyt joka kerta!


Olen siis oppinut hirveästi tutustumalla miehiin. Siis tutustumalla oikeasti niiden ajatusmaailmaan. Mutta ymmärrän elämää paremmin myös, kun olen saanut olla lasten kanssa. Eilenkin, kun olin vahtimassa kolmea pientä naperoa, kuulin viisivuotiaalta syyn sille, miksi olen sinkku.

"Siis et sä harjaa sun hiuksia? No sen takia sulla ei oo aviomiestä."

---> Harjakauppaan.



Minusta on kiva antaa rakkautta lapselle, vaikkei se olisi omani. Ehkä siksi ajattelen, että voisin joskus aikuisena ihan hyvin adoptoida sellaisen pienen. Sellaisen, jolta puuttuu rakkaus.

Joskus näen unia, jossa synnyttelen lapsia ja sitten yritän kantaa niitä vastasyntyneitä rääpäleitä, mutta ne ei pysy kädessäni. Niiden pää tippuu aina maahan tai hakkautuu portaiden kaidetta vasten.

Semmoista.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Banaanihaaste otettu vastaan

Moi!

Sanat on tänään tiukassa, koska eilen oli työpaikan pirskemenoja Le Bonkissa.

Se reissu alkoi lupaavasti. Menin baariin sisälle, ja se oli täynnä porukkaa ja lavalla lauloi joku tyyppi. Ei siellä pitänyt mitään bändiä olla. Ensin olin, että ei vittu ja sitten olin, että ei saatana. Kävelin sellaisessa seitinohuessa shokkitilassa ympyrää ja luulin, että nyt se vanhuus iskee - olen käynyt Le Bonkissa 100 kertaa, mutta en ilmeisesti tiedä, missä se on. Veressä oli tuolla hetkellä tasan 0 % alkoholia.

Kävin siinä sitten kysymässä pokelta, että missä baarissa olen. Normisettiä. No ihan oikeassa paikassa olin, mutta meidän bileet oli kattoterassilla ja alhaalla oli jonkun toisen bileet. Se oli oikein mukavaa kuulla. Oli oikein mukava myös huomata, miten äkkipikaisesti osaan luoda itselleni shokkitilan. Pystyn näemmä kaikkeen.

Joka tapauksessa tässä on nyt se, mitä sain aikaiseksi tänään. Banaanihaaste. Banaanihaasteessa pitää syödä banaani ilman käsiä. Tämä on sitä sinkkuelämää parhaimmillaan. Ai että!



Lupaan, että kun minusta tulee aikuinen, ostan ihan oikean videokameran.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Jo lapsesta asti olen

Vuosi sitten, kun saavuin Ameriikoista takaisin koto-Suomeen ja asustelin äitini luona muutaman viikon, pengoin siinä sitten aikani kuluksi kaikkia ihania lapsuudenkamojani.

Löysin vanhoista TOP SEACRET -laatikoistani aarteita.

- 8 päiväkirjaa
- 8 mitalia (olin joskus hyvä!)
- kondomeita
- puukon
- hoitohevosen hiustupon
- listan luokkakavereistani (paitsi bestixistä), jossa haukun kaikki molopäiksi (antakaa anteeksi, ette oikeasti ole)
- kirjoittamani tarinan, jonka lopussa unelmieni sinisilmäinen poika kysyy, alanks olee, johon vastaan, että joo ja sitten "me suudellaan ihanan pitkä kielari"
- 2 runovihkoa, joihin Henriikka 12 v. on kirjoittanut omia runojaan 



(haiskahtaa pahalta murrosiältä)



Tuo sydän, josta menee läpi nuoli, oli salainen merkkini sille, että olen itse keksinyt runon.

Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen, että jo lapsesta asti olen tykännyt laittaa sanoja järjestykseen. Tunteella. Jotkut asiat eivät vaan koskaan muutu. Namaste.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ysäri

YSÄRIBIITTI ja iskelmä! (kts. alla) Mun lempparit samassa kappaleessa.

Näen itseni napapaidassa, itsevärjätyissä farkkushortseissa ja pyöreissä aurinkolaseissa pomppimassa Heinolan rantapuistossa miten sattuu. Kädessä hauiksen kohdalla kimmeltää metallinen koru, koska en saanut ottaa siihen piikkilankatatuointia (kiitos äiti) ja navassa roikkuu tulehtunut lävistystappi.

Kangasrepussa painaa puolentoista litran pullo, josta löytyy isän viinakaapista pöllitty miksaus kaikkea kossusta ja konjakista kaljaan. Tämä kaikki on lantrattu tietysti limsalla. Kavereilla on teinilonkkua.

Kasettisoittimessa raikaa Movetron. Kotona huoneen ovessa on itsekirjoitettu lappu, jossa lukee: "On vaikeaa olla täydellinen, mutta jonkunhan on oltava."

Ne oli hienoja aikoja.<3


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Laskettelurinteessä ei ole kesällä miehiä

Laskettelurinteessä ei ole kesällä miehiä.

Kävin tarkistamassa senkin nyt sitten ihan tuolla melkein Jyväskylässä asti paitsi että Muuramessa Riihivuoren hiihtokeskuksessa.

(Siirrettiin nimittäin työporukalla etätoimisto sinne muutamaksi päiväksi. Maisemat oli aika huikeat, ja myös meidän mökki oli niin hieno ja valtava, että ainakin kaksi ihmistä eksyi alakertaan ja joutui soittamaan yläkerran väelle apua, jotta löytää sieltä ylös. True story.)

Kuten alla olevasta kuvasta voi huomata: ei miehiä. Huomatkaa toki myös kokovartalopingviiniyöpuku, joka uskollisena palveli tämänkin reissun. Se on niin hirveä, että siinä voi vaikka liikkua ihmisten ilmoilla, joita ei ole missään.


Tuossa rinteen huipulla seistessäni ja Suomen kauneutta katsellessani ajattelin, että tässä on seissyt talvella mies. Aistin reisilihakset. Oli jotenkin niin historiallista. Tuntui melkeinsaamiselta.

Paitsi, itse asiassa tätä kuvaa otettaessa näin yhden miehen. Se seisoi kaukana meistä ja katseli touhujamme. Minä poseerasin ja mies tuijotti. Minä poseerasin vähän lisää ja mies senkun tuijotti. Ajattelin, että tässä on kohtalo nyt pelissä. Siellä se katselee minua, että onko tuolla eloveenaprinsessa.

No ei katsellutkaan. Mies nimittäin huusi, että voisimmeko hieman väistää, sillä olemme frisbeegolfradalla.

Ei löytynyt rinteestä prinssiä.

Ps. Jos joku ritari siellä miettii, miten ihanaa olisi herätä kainalostani, tässä teille esimakuna out of bed look.

Namaste.